Synttäreitä juhlitaan tänään ja vähän sitäkin, että avoin luokka on nyt korkattu. Maksalaatikkoa saa Dani tänään kakun sijasta, vaikka III-tulos tulikin. Tulostahan lähdettiin hakemaan, ja tulos saatiin joten hyvillä mielin saa olla. Meni kyllä melko lailla alta riman koko homma, mutta mielettömästi sain motivaatiota treenata lisää ja arvokasta kokemusta uudesta luokasta. En nimittäin ole yhtään avoimen luokan suoritusta ennen eilistä nähnyt. Kynnyshän on aina suuri lähteä uuteen luokkaan, mutta nyt se on huomattavasti pienentynyt, kun on kuitenkin tulos alla. Seuraavassa pisteet ja pohdintaa mitä pitäisi tehdä toisin.

Paikalla makaaminen: 9,5 p. Ei meinannut mennä ensimmäisellä maahan! Tästä osasin jo arvata, että maahan menot on vaikeita muissakin kokeen osioissa. Kenttä oli melko märkä ja ällöttävä omasta mielestä, niin miksipä ei koirankin mielestä.

Seuraaminen taluttimetta: 8 p. Tuli hieman kiire kehään ja juoksutin Danin sinne. Ilmeisesti siitä oli apua, sillä ei ole rontti koskaan noin hyvin seurannut. Tosi hyvä mieli jäi koko kisasuorituksesta juuri tuon seuraamisen takia. Pisteissähän tuo hyvä seuraaminen ei näy, mutta mielessä säilyy.

Maahanmeno seuraamisen yhteydessä:
0 p. Näin sivusilmällä kun jäi istumaan. Ilmeisesti liejukenttä oli kuitenkin sen verran ällöttävä. Kehän ulkopuolella nimittäin ei ollut mitään ongelmaa kyseisen liikkeen kanssa. Myös muilla tämä liike tuotti ongelmia. Tämän nollan jälkeen tein kyllä kaikki liikkeet ihan vasemmalla kädellä. Harmittava sinänsä


Luoksetulo: 9,5 p. En muista mitä tuomari sanoi tästä, mutta olen tosi tyytyväinen.

Seisominen seuraamisen yhteydessä: 9 p. Kivasti jäi, ehkä pientä tassuttelua kuten aina.

Noutaminen: 0 p. Tätä ei suoritettu ollenkaan. Edellisissä treeneissä kuljetti jo yhden metrin verran kapulaa, mutta pysähtyi sitten odottamaan naksausta. Hanna-Marin kans tuumattiin, että kyllä koira tietää mitä sen pitäisi tehdä, mutta se ei kehtaa. Laiska koira siis. Oli oikein pilke silmä kulmassa, yritti minua huijata, että naksauttaisin väärässä kohti ja hänen ei tarvitsisi koskea koko noutokapulaan.

Kauko–ohjaus: 7 p. Ei mennyt ekalla maahan ja sitten minä vielä töhöilin. Mulla jäi maahan meno merkki päälle eli välillä en rentouttanut käsiä ollenkaan, siitä siis ainakin pisteitä lähti pois. Em. juttu on justiinsa niitä asioita, jotka opin tuolla kokeessa. Että ensi kerralla sitten tiedän.

Estehyppy: 0 p. Luulisi että tämä olisi mennyt oikein, mutta ei. Lähti hyvin ja hyppäsi. Meni istumaan mutta sen verran sivuun, että 'sivu' -käskyllä ei enää hypännytkään takaisin. Perusasentoon tuli kyllä nätisti, mutta eipä se auta kun hyppy jäi välistä. Kokeilin sitten heti uudestaan, niin jäi paremmin istumaan ja toisella 'hyppy' -käskyllä osasi tulla perusasentoon, toisin kuin edellisissä harjoituksissa, jolloin jäi seisomaan minun eteen. Liian vähällä treenillä ja väärällä käskyllä mentiin tämä suoritus.

Kokonaisvaikutus: 8 p.

 

Yhteensä 120 pistettä ja vahvasti kolmostulos :)
Ihmeissäni olen noista nollille menneistä maahan menosta ja hypystä, sillä mahdollisuudet olisi olleet kakkostulokseen. Sinänsä ei harmita yhtään, sillä noudon puuttuessa ykköstulokseen ei hirveästi ole mahdollisuuksia. Ja vaikka olisi ollutkin niin, älkää nyt lukijat siitä sitten mainitko minulle ;) en ala enää arpomaan. Periaatteessa mahdollisuudet ykköstulokseen on ilman noutoakin, mutta pakkopa se nouto on opetella kuitenkin ylempiä luokkia ajatellen. Kyllä me koulari saadaan tästäkin luokasta, kunhan nouto saadaan kuntoon tämän kesän aikana. Iloinen olen seuraamisen onnistumisesta, sillä se on aina ollut vähän huonoa ja laiskaa.  Nyt meni niinkuin treeneissäkin. Harmi vaan kun ei pisteissä näkynyt ;)