Mitä sitä voi odottakaan kun taukoa on ollut useampi viikko. Noh, koira ei ole pysyä turkissaan kun pitäisi päästä baanalle. Sitten kun sinne päästään, tekee mukavasti ja etenee vauhdilla. Sitten tulee ohjaajalla vastaan ristalastan ruston tulehdus, joka vaivaa sen verran ettei pääsekään ihan normaaliin vauhtiinsa. Seliseli. Ei ihan ollut tuo radan suorittamisen suunnittelukaan hanskassa. Onneksi Tuomo antoi hyviä neuvoa radan suorittamiseen, niin alkoi homma luistaa paremmin pienestä kivusta huolimatta. Tätä on porukalla treenaaminen parhaimmillaan, kentän laidalla yhdessä pohditaan suoritusta ja annetaan neuvoja.

Sylikäännöstä ei saatu onnistumaan ei millään. Väärään päähän putkea ei osannut toisella radalla mennä, mutta kepit alkoivat sujua myös niin että ohjaan koiran vasemmalla puolella. Eivät ole niin varmat mutta ainakin olen siitä nyt vakuuttunut, että rontti on suoraan sanottuna kusettanut minua ainakin puoli vuotta. Ei tuommosta voi hetkessä oppia, joten ei ole kaikki treeni mennyt hukkaan.