Taas ehti pari viikkoa vierähtää ennen kuin päästiin takaisin kentälle treenaamaan. Maanantaina aloiteltiin tokolla Tiinan ohjauksessa. Merkin kiertoa harjoiteltiin ja jättöliikkeitä. Hidasta on tytöllä tuo maahan meno. Pitää alkaa kiinnittää huomiota nyt nopeuteen. Ajattelin että se siitä korjaantuu normaaliksi kun vireystila on sopiva. Mutta edelleen siis menee maahan silleen että joku ehtii käskyn jälkeen huutaa "ei menny, eikun meni se sittenki!". Paikalla olo sen sijaan meni hienosti.

Agilityssä eilen rontti kävi sitten ylikierroksilla. Siis näytti siltä ettei nahoissaan pysy kun piti jo päästä juoksemaan. Eka rata meni ihan hyvin lukuunottamatta minun yhtä näyttövirhettä. Sitten toisella radalla oli Lea hoksannut laittaa putken jälkeen hyppyesteen hieman sivummalle niin ettei putkesta pääsekään suoraan hypylle vaan periaatteessa koira juoksee luontevammin ohi esteestä. Tämä homma tökki. En tajua miten paremmin olisin voinut enää näyttää että este täytyy hypätä. Pidin kättä esteen kohdalla ja huusi jo koiran ollessa putkessa "hyppy, hyppy, hyppy". Silti ilmestyy minun oikealle puolelle. Grrrr! Kai olisi pitänyt juosta esteen taakse ja näyttää. Noh, kyllähän se sitten ehkä kerran menikin ihan oikein.

Yksi lentokeinu ehdittiin tehdä kans, mutta keinu ei ehtinyt rämähtää niin oli hauska mennä uudestaankin. En tiedä, pitää varmaan ohjata tuota keinun kohdalla niin että olen muka siellä loppupäässä ottamassa vastaan keinua, vaikka en otakaan. Ei tuo tonttu näyttäisi enää rämähdystä pelkäävän. Pitää silti joskus varmuuden vuoksi syöttää sille nakkia kun joku rämäyttää keinua vieressä. Tyynyn vienti treeneihin keinun alle saattaisi myös toimia.