Käytiinpä riipasemassa kolme rataa Kemissä. Ensimmäisenä hyppyrata, jolla kaveri lähti lapasesta. Oikeastaan melko hyvin meni siihen asti kunnes tuli loppusuora, suoraputki jonka jälkeen sarjaeste. Vauhtia oli niin paljon, että ehti jäädä toisen esteen eteen pyörimään, minkä tuomari tulkitsi kielloksi, jota minä en tietysti nähnyt. En ottanut uudestaan edellistä estettä joten hylkyhän siitä tuli. Toisaalta eipä siinä mitään, hylky olisi tullut jos ei olisi ollut kielto ja olisin ottanut edellisen uudestaan. Nolla ei ei jokatapauksessa. Vauhtia oli vaan niin paljon koiralla, että jouduin ohjaamaan sen takaa, mitä ei oltu harjoiteltu ollenkaan.

Toisella radalla tuli sitten niin paljon kontaktivirheitä, että lentokeinun jälkeen otin keinun uudestaan ja käveltiin A-pinan kanssa pois.

Viimeiseltä radalta yli aikaa kun sähläsin putkien kans. Kahdelta putkelta kiellot, kun en luottanut, että koira menee oikeaan päähän putkea.

Mut sentään yksi tulos tuolle päivälle. Vauhtia ainakin oli, kaljuna on näköjään kiva olla Tässä vielä kuvat kaljuuntumisesta ennen ja jälkeen: