Elikäs aamupäivällä lähdettiin vielä Paavolaan kokeilemaan miten menee. Ensimmäinen paikalla olo. Nousi istumaan, josta kyllä pahalla ilmeellä sain sen takaisin maahan mutta ei kehuista huolimatta pysynyt. Kutsuin luokse ja aloitettiin alusta. Uusi yritys onnistui paremmin. Kaksi kertaa kävin palkkaamassa ja vapautin. Sitten otettiin hyppyä, joka meni loistavasti. Pikkusen kokeiltiin BH-kaaviota, ja sekin meni hyvin. Sitten pelattiin palloa ja taisteltiin minun vanhoista housuista. Pikkuinen tauko, kun soitin serkulle. Sitten vielä lopuksi pari hyppyä pallon perään esteen yli, että tuli hyvä mieli ja lyhyt paikalla olo, joka onnistui aivan täydellisesti. Jättöliikkeitä en ottanut ollenkaan, kun niissä ei ollut ongelmia. Otin pannan pois ja kokeiltiin vielä A-estettä, joka oli kehän laidalla. Heittelin vielä palloa ja leikittiin sillä, kunnes piti lähteä kotiin laittamaan ruokaa.

Nyt ollaan sitten loppuilta oltu kuin ellun kanat, siis ihan vain oltu. Jänskättää pikkusen mutta se on vain positiivista. Olen sitä paitsi realisti. Minkä sille voi jos joku menee pieleen, ensi kerralla menee paremmin. Vähän tietty huolettaa josko ollaan otettu nyt liikaa tätä harjoittelua, mutta mieluummin kadun sitä että ollaan harjoiteltu liikaa kuin liian vähän. Minulla ei ole kokemusta kilpailemisesta tuon koiran kans eikä yleensäkään, niin en tiedä vielä mikä toimii mikä ei. Toivottavasti huomenna ei sada koko päivää. Danilla menee kampaus ihan pilalle ja sekös neitiä ärsyttää.