Juoksu alkaa olla ohi ja tänä iltana käytiin pitkästä aikaa tottistelemassa. Kun koira oli tauolla niin silloinkin piti päästä agiliitämään. Kiitos Susannalle Vennin lainasta ;) Ensi viikon tiistaita pääsee sitten hallille ihan oman koiran kanssa. Nyt ollaan tosiaan pari viikkoa ihan vain lenkkeilty. Olen toki yrittänyt noutokapulan pitämistä harjoitella naksuttimen kanssa. Ollaan nyt siinä vaiheessa että kun sanon että 'nouda' niin tökkää kuonolla noutokapulaa. Kaipa kun teen tuosta jonkun tuhat toistoa, niin kohta voisi kokeilla sitä että kapulaa käytetään suussa ja siitä saa palkan. Mira antoi viikko sitten ihan varteen ottetavan vinkin noudon harjoitteluun. Ohjaaja istuu jakkaralla noutokapula polvien päällä, koira istuu ohjaajaa lähellä vastapäätä. Sitten vain pitää pyytää koiraa antamaan kapula. Minun mielestä ihan älyttömän hyvä tekniikka opettaa tuo oikea loppuasent. Noh, kokeilin sitä eilen ja koira vain katsoo, että sehän jo on sulla. Pakko nyt tehdä niin että yritän saada kapulasta ihan mahdottoman ihana kapistuksen ja yritän opettaa oikeaa loppuasentoa ensin jollain muulla esineellä. Kärsivällisyyttä näköjään kysyy tämä liike.

Tänään tokoilin Danin kans Hyryllä Nivan koulun pihalla. Kiva kun me saatiin oikein yleisöäkin, niin tuli vähän erilainen tunnelma. Keksityin nopeisiin ja oikeanlaisiin perusasentoihin. Älysin vasta nyt, että olen antanut vartaloavun varmaan joka kerta kun liike loppuu. Siis toisin sanoen käännyn hieman koiraan päin ja näin tarkastan että se tosiaan on sivulla. Koira kaipaa kokeissakin tätä vartaloapua. Eli nyt se apu pois ja namia suuhun heti kun istuu hyvin. Oikeanlaisesta seuraamisesta palkkaan sitten leikillä. Jättöliikkeet hyvät. Liikkeestä seisomisessa palasin koiran taakseni niin kääntyi ja tuli luokse, mutta luulen sen johtuvan siitä että välimatka oli liian pitkä ja joku poika pyöräili samaan melko läheltä, Danin selän takaa. Otin uudestaan ja onnistui hyvin. Kun alan tuota hiomaan niin pitää jättää palkka koira eteen, josko se estäisi steppailua. Luoksetulo pysähdyksellä ja ilman yllättävän hyvä. Merkille menoa en nyt ottanut ollenkaan, unohdin. Huomenna sitten ehkä.


Ollaan me toki leikitty ja hupsuiltukin. Tässä muutama kuva viikonlopun riehumisesta.


2094865.jpg

2094868.jpg

2094869.jpg

2094867.jpg