Käytiin eilen puolukassa. Tänä vuonna marjat on isoja, mahduttiin oikein hyvin. Dani juoksi ympäri kangasta kuin heikkopäinen ja oli sitten - hieno neiti kun on - jo jossain vaiheessa löytänyt sontakasan jossa pyöriä. Jee! Hirvikärpäsiäkin löytyi, lähinnä minun hiuksista. Danista en onneksi löytänyt yhtään. Enoni heitteli Danille vielä pihassa keppiä ja palloa sillä välin kun poimin viinimarjoja. On se tuo koira kultainen, kun aina välillä kävi minua katsomassa että mitä teen. Vähänkö fiksu. Keräsin Danillekin hieman punaherukoita ruoan sekaan laitettavaksi. Saa nähdä syökö.

Lauantain aktiviteetit olivat sen verran raskaita että rontti nukkui koko illan ja oli pakko välillä tarkastaa että on hengissä ja terveenä. Aika hiljasta oli vielä tänäänkin, mutta käytiin silti kentällä ottamassa pikkusen tottista. Paikalla makuu sujui oikein hyvin. Otin 2 x 3 minuutin pätkää kasvot koiraan päin ja 4 minuutin pätkän selin koiraan päin. Ei mitään ongelmaa. Ensimmäisessä pätkässä meinasi nousta istumaan mutta joku järjen väläys vissiin kävi kun ei kyynärpäät irronneet kuin n. 10cm maasta.

Sitten otin vähän seuraamista. Makupalat olivat huonot, ei minkäänlaista hajuakaan koko seuraamisesta. Oli onneksi pallo mukana, jonka kanssa sain seuraamisen sujumaan. Namipalkassa onkin se huono puoli, että kun saa (jos saa edes kiinni) namin niin luulee että homma loppui siihen. Jättöliikkeitä ennakoi ja tänään tuntui muutenkin olevan sellainen päivä että kun sanoin 'istu' meni maahan, kun sanoin 'maahan' jäi seisomaan. 'Seis' -käsky sentään oli kohdillaan. Kokeilin piruuttani liikkeestä istumista, maahanhan se meni. Yhden onnistuneen otin ja lopetin ettei mene sekaisin. Yritin vaikka millä konstilla ja äänensävyllä ja käsimerkillä saada maahan menoa nopeammaksi, mutta ei. Välillä jäi vain seisomaan paikalleen. Väsynyt oli raukka. Siksi en viitsinytkään älyttömästi jankata kun viretaso oli niin matala.

Maahan menoa saisi varmaan nopeammaksi kun ensinnäkin vaatisi rontilta yleensäkin aina semmosta 'tzäp'-maahan menoa. Nyt kävelin ympäriinsä ja annoin vain yhtäkkiä maahan käskyn, en siis seuraamisen yhteydessä. Yritin käsimerkillä saada nopeammaksi, ei tulosta. Jos meni maahan niin palkkasin heittämällä pallon, siis heitin heti kun meni maahan, mutta ei nopeutunut yhtään. Kokeilin ennakkovalmisteluja, ei tulosta. Luovutin tällä kertaa. Selvästikin se eilinen riehuminen vielä panoi, joten turha rääkätä. Pääasia että kuitenkin menee maahan eikä jää istumaan. Kyllä me vielä saadaan se nopeammaksikin. Loppuun otin pari vauhtiluoksetuloa, palkkana palloleikki. Loppu päivä menikin niin, että koira esitti idioottia. Siis näytti ettei älyä ihan yksinkertaista käskyä. Tilttiin meni vissin, mutta hyvin näytti nukuttavan. Nyt olen sitten taas pari päivää ilman koiraa, kun lähden ympäristöestetiikan kurssille Ärjän saareen. Tiistaina sitten agilityyn.

 

1717732.jpg
Näin ne hienot neidit pyörii maassa. Tyylinäyte kesältä.