Blogin kirjoittaja on ollut ihan lomalla toukokuusta asti. Onneksi harrastustoiminta ei kuitenkaan ole jäänyt sikseen ja Dani on käynyt jopa yhdessä agilitykisassa tässä välissä. Mulla kesä mennyt melko tehokkaasti harrastajateatterin musikaalissa joten heinäkuussa en kisoihin pääse. Kesäkuussa agikisaan Danin vei Tiina, sillä itse olin kiinni omissa valmistujaisjuhlissani. Oli ihan mielenkiintoista kokeilla millä tavalla koira toimii kun sen kanssa menee kokeneempi ohjaaja. Tuloksena 10 virhettä ja toiselta radalta hylky. Kepit koitui kohtaloksi hieman molemmilla radoilla. Ekalla oli juossut vauhdilla väärään väliin ja korjannutkin vielä väärin ennenkuin pääsi menemään kunnolla. Toisella radalla ilmeisesti oli kans ollut pientä säätöä kepeillä mutta niitten jälkeen oli karannut väärään päähän putkea Nauru Mutta pääasia että hauskaa on ollut. Kiitos vielä kerran Tiina Hymy

 

1247738647_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

(Kuva: Salme Räsänen) Nopee käännös putkella.

 

Noista kilpailujen kämmeistä viisastuneena ollaan nyt harjoiteltu tosi paljon keppejä. Vieläkään koira ei itse lähde hakemaan keppejä (oikealta puolelta!), mutta kesken suorituksen kestää minun kääntymisen ja rytmin vaihdokset. Kättä kun pitää koko ajan ylhäällä koiran mukana, niin suorittaa kyllä loppuun asti. Sitten erilaisia hyppykuvioita on otettu ja putkeen lähettämisiä eri kulmista. Tänä keväänä olen saanut kyllä paljon irti agikurssista, ollut mielenkiintoisia ratoja ja tarpeeksi yksityiskohtaista ohjausta. Kiitos Krista ja Esa!

Omaa ohjaamista olen pyrkinyt kehittämään niin, etten könöttäisi radalla, ohjaukset olisivat selviä, käsiinotot riittävän kuuluvia, ja vauhtia tarpeeksi. Olen omasta mielestäni noissa hieman kehittynytkin mutta ei se minun tekeminen sulavan näköistä vielä ole lähellekään. Nyt pitäisi A-esteelle vielä kehitellä semmonen systeemi, ettei koira tarvitsisi ensimmäiselle kontaktille pysähtyä, vaan että ottaisi kontaktin aina vauhdista. Ei olla nyt otettu A-estettä vähään aikaan, mutta varmaan laitan seuraavalla kerralla riman maahan n. metrin päähän kontaktista ja katson josko hyppäisi sen yli. Tätä pitää vielä miettiä.

 

1247739082_img-d41d8cd98f00b204e9800998e
(Kuva: Salme Räsänen) Ai, minunko ohjaus pienieleistä ja ristiriitaista?

Toko on nyt hieman jäänyt. Enemmän mennyt keskittyminen tuohon ryhmän vetämiseen. Dani on ollut häiriökoirana paikallaolossa jne. Noutohommaa ollaan kyllä otettu säännöllisesti mutta ihan älyttömästi ei ole se mennyt eteenpäin. Viimeksi otti kyllä kapulan suuhun ja seisoa tökötti se suussa vaikka kuinka yritin kutsua ja kehua. Nyt ollaan otettu luovutusasennossa pitoharjoituksia ja pitää alkaa palkkaamaan siitä kapulan kans liikkumisesta. Pitoharjoituksia ollaan nyt otettu kaikenlaisilla esineillä lusikoilla, harjalla, kepeillä jne. Jospa se tästä. Olen nyt opettanut Danille myös ruutua, kun ei pitkään aika ole tullut mitään muuta uutta.

Käytiin noin viikko sitten Sussun ja Vennin kans myös jäljillä. Tehtiin koirille ensimmäinen esineruutu. Dani haki kivasti hanskan molemmilla kerroilla. Aluksi koira sai nähdä minne hanska pistettiin. Ehkä ensi kerralla toista harjoitusta voi hieman vaikeuttaa. Jälki ei mennyt erityisen hyvin. Pitää palata siinä harjoituksessa hieman taaksepäin, että nokka pysyisi maassa eikä ihasteltaisi maisemia ja lähdettäisi ihan omille jäljille.

Suosittelen kaikille koiraharrastajille sekä muille blogin lukijoille Kajaanin harrastajateatterin musikaalia Housut pois!. Seuraavat esitykset tämän illan lisäksi:

su 19.7. klo 15
ma 20.7. klo 19
ke 22.7. klo 19
to 23.7. klo 19
ke 29.7. klo 19
su 2.8. klo 19
ti 4.8. klo 19
ke 5.8. klo 19
to 6.8. klo 19