Nooh, tuli käytyä Oulussa agilitykisoissa. Oulun kisojen normilaatu jatkui edelleen, eli kaksi hylkyä. 'Päästiin' radalle kakkosten ekana ja eihän se ihan hyvä paikka ollut, vaikka radat olikin kohtuu helppo muistaa. Putkelta molemmat hylyt. Kun toissa päivänä näytin videota toiselta radalta meidän agi-kouluttajalle, niin sanoi, että ei ollut yhtään semmosta kuin meillä normaalisti. En toisaalta ihmettele, nukuin  tuntia edellisenä yönä. Keskittymiskyky vähän katkeili. Mutta toisaalta oon ihan paska ohjaaja noin muutenkin, että turha tässä univelkaa syytellä. Putkelta tuli molemmat hylyt. Ekalla radalla piti ohjata ulommaiseen päähän putkea niin otin koiran ehkä askeleen liian aikaisin käsiin jolloin juoksi siihen lähempään päähän. Toisella radalla en edes ottanut käsiin vaan jotenkin ajattelin että koira osaa lukea ajatukseni ja menisi puomille eikä puomin alla olevaan putkeen. No, ei tietenkään se puomille mene varsinkin kun putken pää on lähempänä ja edellisellä radalla mentiin siihen putkeen.

Parempi mieli kuitenkin tokossa. Tiistaina otettiin Danin kans vähän tokoa ja kaikki onnistui. Seuraaminen oli oikein iloista ja napakkaa. Liikkeestä istui hienosti. Luoksetulon pysäytykset toimi kohtuu hyvin, vielä on vähän epävarma maahan menosta, mutta siis ykköstuloksen verran onnistui. Metalliesinettäkin nouti vaikka aluksi yritti kusettaa, ettei hän ole tätä osannut ennenkään, että pyörittelen tätä nyt kuonolla, naksauta jo. Hyppynouto toimi ihan hyvin ja vauhdikkaasti. Pitää vaan vielä enemmän ottaa semmosia noutoja joissa noutoesine lentää vinoon suhteessa estehyppyyn. Ruutuun meni hienosti ja kävi siellä hyvin maahan. Sitä luoksetulojuttua en ole vielä ottanut siihen kun uskon että sen ehtii sitten myöhemminkin. Tunnarin treenaus edelleen hillopurkkivaiheessa. Eli hillopurkeissa on palikat ja yhden olen merkinnyt jollain hajulla omakseni ja sitten naksuttelen siitä, että koira käy oikealla kupilla. Kaukokäskyt toimi todella hyvin. Oon nyt palkannut myös istumisesta. Tarkoitus olisi mennä Kajaaniin toko-kokeeseen kokeilemaan miten voivoi-liikkeet onnistuu. Pitää vielä miettiä ilmoitanko Vapun alokasluokkaan samoihin kisoihin.

Vapun kans ei kyllä osata vielä juuri mitään. Seuraamista ei olla otettu kuin hieman, mutta sivulletulo on sillä kehittynyt todella hyväksi noitten Jenni Ojalan neuvojen avulla. Seuraamisen paikka on vaan jossain ihan muualla kuin oikealla kohdalla. Pikkurontista olisi kiva seurata minua kävelemällä minun edessä takaperin. Kontakti on kuitenkin hyvä. Ehkä me sitten heinäkuussa voitaisiin startata vaikka voisihan sitä käydä Kajaanissa kokeilemassa ja sitten kuukauden sen perusteella katsella mitä pitäisi tehdä. TK1 olisi meillä tavoitteena. Päätin tuossa, että agilitya ei ihan heti ruveta tosissamme tekemään Vapun kans, kun saattaa mennä tuo tokon rauhallisuus siinä sitten. Eihän tuo pikkuapina mikään rauhallinen ole tokossakaan... että sen takia just. Ollaan nyt käyty perustottelevaisuuskurssilla harjoittelemassa kontaktia, mutta pienellä tytöllä alkoi juoksu niin jää nyt useampi kerta välistä. Hyvä mieli kuitenkin molempien osalta tässä tokossa. Vappukin lyhyellä matkalla, n. 5 metriä, pysyy hiljaa(!) sen 2 minuuttia paikalla makuussa. Oon niin ylpeä :)